torstai 6. maaliskuuta 2014

Lounassalaatti

Teen miltei joka päivä töihin evääksi lounassalaatin. Salaattiaineita vaihtelen usein, sillä kyllästyn nopeasti jos syön samoja aineiksia liian usein. Usein minulla on jäävuorisalaattia, tomaattia, rasvatonta raejuustoa sekä jotain protskua (kanaa, jauhelihaa tai tonnikalaa).
Tein tällä viikolla viikonlopun jämistä salaattia, josta tulikin todella hyvää! Kirjoittelen tämän tänne muistiin, niin muistan jatkossa kun tuskailen salaattiaineisten kanssa.

Jäävuorisalaattia (minusta paljon parempaa kuin jääsalaatti!!)
Tomaattia
Raejuustoa
Apetit aurinkokuivattu tomaatti -fetajuustokuutioita
Keitettyä riisiä

Näin yksinkertaisista aineista herkullinen salaatti syntyi! Kuvaa minulla ei valitettavasti ole.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Netti löytöjä

Minulla on ollut hakusessa nilkkurit sekä uudet housut jo pidemmän aikaa ja viikonloppuna aloittelin nettisurffausta asian tiimoilta. Olen useampaan otteeseen tehnyt löytöjä Elloksen alesta ja niin tälläkin kertaa. Elloksella oli sunnuntaihin saakka Outlet tuotteet puoleen hintaan -tarjous, joten koko Outletti tuli surffattua läpi. Löysin ihanat nilkkurit, joita olin tsekkaillut jo aikoinaan silloin kuin ne Elloksen valikoimaan tuli, nyt ne oli hintaan 18 euroa ja koska tarjousaikaa oli vielä voimassa niin sain ne puoleen hintaan. Hintaa siis jäi 9 euroa näille helmille.. :) Mietin väriä pitkää: musta, ruskea vai beige-harmaa, hmmmm... Päädyin sitten beige-harmaaseen sävyyn, koska se miellytti eniten silmää. Mustassa  pisti silmään se että korko oli niin erisävyinen kuin itse kenkä, enkä pitänyt siitä. Jippii, olen onsku uusista kengistä! 

Mun uudet nilkkurit
Olen törmännyt useissa blogeissa dr denimin farkkuylistyksiin, housut ovat kuulemma mielettömän mukavat jalassa. Toisaalta laadusta oli melko paljon negatiivista kommenttia, mm. mustien housujen haalistumisesta. Jostakin luin, että housuja ei ole tarkoitus pestä (?) vaan ne tulee laittaa pakkaseen tunkkaisen hajun poistamiseksi tai pestä käsin, jos housuihin tulee jokin tahra.

Noh, pakkohan se on itsellekin dr denimit saada joten ei muutakun netti laulamaan. Kolme päivää olen tutkaillut eri nettisivuilta dr denimejä ja tulin siihen tulokseen, että Nelly.comista ne saisi edullisimmin. Mutta kumpi malli: matalavyötäröinen Kissy vai korkeampi vyötäröinen Plenty. Siinäpä vasta pulma, värin olin jo päättänyt, niiden on oltava mustat! No, tänään tulin töistä ja taas perinteiset Nelly.com seikkailut käyntiin. Bongasin dye print kissyt 70 %:n alennuksesta, hintaa jäi 18 euroa! M-kokoja jäljellä, tein tilauksen samalta istumalta. Kun tein tilauksen ja menin katsomaan vielä dr denim valikoimaa niin ko housujen kohdalla luki että loppuunmyyty - olipas kohtalo pelissä että juuri minä sain ne viimeiset :) Nyt sitten odottelemaan, milloin housut kotiutuu. Siinäpä sitä sitten selviää, että tilaanko vielä mustatkin - ja että onko ne kissyt sitten mun juttu. Vähän jänskättää, että kuinka matala vyötärö näissä nyt on.





maanantai 3. maaliskuuta 2014

Viikonlopun kuulumisia

Viikonloppuna oli kiirettä ja mukavaa ohjelmaa sen verran, etten ehtinyt tänne mitään päivittää. Perjantaina meillä oli työkavereiden kanssa herkutteluilta, jossa jokainen toi jotain naposteltavaa nyyttäriperiaatteella. Illan ykkössuosikiksi nousi ystävän tuoma herkkurulla, joka oli täytetty kinkulla, metukalla, purjolla, majoneesilla ja tuorejuustolla, namskis! Oli superrrrherkkua ja kivaa vaihtelua suolaisille piirakoille. Laitan sen ohjeen tänne heti kun sen saan!
Lauantaina nukutti vähän pidempään... Sattuneesta syystä :) Kävästiin päivällä kaverin ja Ompun kanssa Amarillossa syömässä, piiiiitkästä aikaa. Sunnuntaina ohjelmassa oli siivoilua, ruokailua ja leffa - Escape Plan. Oli ihan viihdyttävä ja jännittävä. Viikonloppuna ei tullut kokkailtua muuta kuin sunnuntaina kanaa kermakastikkeessa ja riisiä. Ohje tulee tässä, kuvan kera:

3 kpl Rainbow marinoimattomia broilerifileitä
1 sipuli
1 prk kolmen juuston kermaa
3 dl riisiä

Keitä riisi paketin ohjeen mukaan. Hienonna ja kuullota sipuli. Nosta sipuli pois pannulta ja lisää maustetut (itse laitoin Chili Explosion maustetta, suolaa, currya) broilerifileet. Kypsennä broileri ja kun on valmista niin lisää kerma sekä sipuli ja hauduta hetki. Tarjoa riisin ja salaatin kanssa. Nam, helppoa ja hyvää :)



Ja painotilanne... Huh, siitä en viitsi edes mainita. Laittelen tähän loppuun vähän kuvatunnelmia viikonlopulta

Herrrrkkurulla etualalla

Tulppaaneja!