Olen ihan täpinöissään melko uudesta tuttavuusta nachopaistoksesta. Ihana viikonloppuiltojen herkkuruoka, jossa ei voi epäonnistua! Olen tutkinut useita eri ohjeita netistä ja yhdistellyt tämän ohjeen niistä.
Nachopaistos
200-300g nachoja
400g paistijauhelihaa
1 pss tacomausteseos
1 prk mild salsaa
1,5 purkkia ranskankermaa150 gr juustoraastetta
Sekoita sörsselit sekaisin, laita juustoraastekuorrutus päällimmäiseksi ja paista 225 asteessa n. vartti.
Ja herkku on valmis nautittavaksi
LifestyleBlogissani kirjoittelen minua kiinnostavista aiheista *Herkuttelua*Sisustamista*Reseptejä*Matkustelua*Sporttailua*Laihduttamista*
perjantai 28. marraskuuta 2014
torstai 27. marraskuuta 2014
Mulled wine resepti
Ihastuin täysin mulled wineen Lontoon Borough Marketilla. Kyseessä on eurooppalainen joulujuoma, joka on tehty punaviinistä. Erona glögiin oli mausteet ja se, ettei maku ollut niin voimakas kuin glögeissä. Me like!
Googletin englannin ja suomenkielisiltä sivuilta ohjeen ja se tulee tässä, tätä en siis vielä testannut mutta tulen testaamaan pikimmiten.
Googletin englannin ja suomenkielisiltä sivuilta ohjeen ja se tulee tässä, tätä en siis vielä testannut mutta tulen testaamaan pikimmiten.
n. 12 annosta
1 appelsiini
1 sitruuna
150g fariini sokeria
5 neilikkaa
kardemommaa
1 kanelitanko
hyppysellinen muskottipähkinää
2 pulloa punaviiniä
1 sitruuna
150g fariini sokeria
5 neilikkaa
kardemommaa
1 kanelitanko
hyppysellinen muskottipähkinää
2 pulloa punaviiniä
Kuori ja purista mehut yhdestä appelsiinistä ja laita se kattilaan sitruunan kuoren, fariinisokerin ja mausteiden kera. Lisää viiniä niin, että sokeri peittyy ja lämmitä varovasti jotta sokeri sulaa. Kiehuta sitten juomaa 5 - 8 minutta, kunnes seos on siirappista.
Sammuta lämpö kattilasta ja lisää loppu viini kattilaan. Lämmitä seos. Jos tarjoat mulled winen myöhemmin, voit jäähdyttää siirapin ja tarjoilla juoman myöhemmin. Enjoy!
Lontoon tunnelmia kuvia
Ihanasta Lontoon reissusta on kulunut jo viikko, kiva paluu arkeen (vaikkakin väsynyt) on lähtenyt sujumaan mukavasti reissun kohelluksia muistellessa. Olin ensimmäistä kertaa kaksoissiskoni kanssa kahdelleen reissussa, olen reissanut paljon kaverini E:n kanssa kahdelleen tai sitten olemme reissailleet isommalla kaveriporukalla, joten vähän erilaista tunnelmaa oli tässä Lontoon matkassa. :)
Olimme Lontoossa torstaista sunnuntaihin. 3 yötä ja paljon tekemistä ja näkemistä. Taas jäi sellainen fiilis, että vielä joskus täytyy palata...
Suunniteltiin etukäteen melko tarkkaan kaikki, mitä reissulta halutaan nähdä ja kokea: Thriller-musikaali, Oxford street shoppailut, borough market, perinteinen afternoon tee, nähtävyyksiä ja tietenkin pubeja.
Kaikki nähä ehdittiin, vaikka välillä vähän kiirettä pitikin. Huhhuh, useampi metropysäkki ei ollut toiminnassa ja välillä meni matkustus vähän säätämiseksi.
Yövyimme Easy Hotel Victoriassa, joka oli ihan ok basic hotelli hyvällä sijainnilla. Yhteydet Gatwickin lentokentälle oli aivan loistavat! Hotellihuone ei ollut mikään viihtyisä, mutta yllättävän tilava se oli. Siellä ei ollut mm. minkäänlaista pöytä/hyllytasoa, joka vähän ihmetytti.
Mutta tässäpä tulee vähän Lontoon fiilistelyä, teen myöhemmin oman postauksen ravintoista - stay tuned!

Harrodsin food hall tuli taas koluttua läpikotaisin |
Tätä jouluolutta maiskuteltiin Shakespeare pubissa Victoria-asemalla |
Meidän lähikuppila - St George's Tavern |
Tämä on ihan paras stoppi Marble Archin Primark vierailun jälkeen |
Thriller! Tämä oli reissun odotetuin juttu |
....Ja paikat piippuhyllyllä |
Pari kuvaa ehdin ottaa ennen kuin se tultiin kieltämään.. Sitten sainkin keskittyä oluen lipittelyyn ;) |
Soho ja pyöräkärryt. Tällä kyydillä tultiin takaisin hotellille...Kyllä oli melkoinen ajelu |
Borough marketin tunnelmakuvia - ihania juustoja |
Mulled winea Borough marketilla - ihanan jouluinen juoma |
Harrods |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)