maanantai 8. syyskuuta 2014

Jauhelihafrittata

Olen mietiskellyt ruokavaliotani ja tuuminut, että syön liian vähän proteiinia. Erityisesti hankalaa on keksiä proteiini pitoisia välipaloja, kun perus rahka/ananas/mehukeitto settiin olen kyllästynyt. Kananmunissa on runsaasti proteiinia ja niistä saa helposti valmistettua ruokavia munakkaita, mukaan voi heittää vaikkapa sipulia, kinkkua ja juustoa niin avot!

Olen bongannut jo aiemmin italialaisen frittatan ohjeen, josta päätin tehdä oman kevyen muunnelman. Frittataan tulee normaalisti reilusti juustoja, mutta tähän omaan versioon laitoin vain hieman fetajuustoa makua antamaan. Tämä on vähän niinkuin makaroonilaatikko, mutta ilman makaroonia, hihi.

Seoksella täyttyi kaksi noin 25 senttiä halkaisijaltaan olevaa uunivuokaa, seoksen voi laittaa myös yhteen isompaan vuokaan. Heitin puolet munakkaasta pakkaseen, niin sieltä on näppärä ottaa annospaloja töiden ja jumpan välillä. :)

Jauhelihafrittata

9 kananmunaa
1,5 dl maitoa
400 gr jauhelihaa
1,5 paprikaa
1 sipuli
fetajuustoa (itse laitoin Arla Apetina chili snäck -fetaa reilut puoli pakettia)

Kypsennä pilkottu sipuli ja paprikat paistinpannulla. Siirrä kasvikset pois pannulta ja ruskista jauheliha. Lisää sipuli ja paprika ja mausta seos makusi mukaan (itse laitoin grillimaustetta, valkopippuria ja suolaa). Kaada jauheli-kasvisseos vuokiin. Kaada maito ja kananmunat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Mausta seos makusi mukaan. Kaada seos vuokiin jauhelihakasvisseoksen päälle. Lisää fetajuusto seokseen ja sekoita ainekset sekaisin.
Kypsennä frittataa 200 asteessa 20 minuuttia.
Huom. jos sinulla on uunin kestävä pannu niin voit kypsentää frittatan pannussa eikä sitä tarvitse erikseen siirtää uunivuokaan.
Tämä oli maukas, proteiinipitoinen ruoka.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti