lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kanariisivuoka NinaMajorin tapaan

Aika yksitoikkoinen on ollut minun ruokavalio tämän alkuvuoden, lähinnä riisillä ja kanalla on menty, joista olen sitten kehitellyt eri versioita. Viikolla vähän kevyempää ja viikonloppuna sitten olen tehnyt vähän herkumpaa evästä. Riisi on siitä hyvä, että se ei turvota minulla massukkaa niin kuin pasta tekee,sen vuoksi sitä olen nyt suosinut.
Tekaisin viikonlopun kunniaksi vähän herkumman version kanasta ja riisistä, mukaan sain ujutettua kuohukermaa, smetanaa ja fetajuustoa. Olin ostanut ruokaan myös paprikaa ja sipulia mutta unohdin ne ihan kokonaan. :) Haha! Syödään kasviksia sitten ensi viikolla....


Kanariisivuoka NinaMajorin tapaan

800 gr kanan pihvejä
1 prk kuohukermaa (tai vaikka 2 purkkia, jos haluaa kermaisemman version)
1 prk smetanaa
1 prk chilifetajuustoa
8 dl vettä
Broilerimaustetta, suolaa
3 dl Ohrariisiä (voi toki käyttää tavanriisiäkin, meillä sattui tätä olemaan kaapissa)

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Nakkaa riisit lasagnevuoan pohjalle ja lisää maustetut kanapihvit riisien päälle. Sekoita mitta-astiassa vesi, kerma ja smetana, sekoita mausteita nesteiden joukkoon. Lisää fetajuustot sekä nesteseos vuokaan ja paista n. 45 minuuttia.
Nam, tämä oli kyllä herkkua! Fetajuustoa olisi voinut olla toinenkin paketti, se suli ihanasti uunissa.


torstai 12. maaliskuuta 2015

Matkan odotus fiilistelyä

Torstaissa mennään ja enää 1 työpäivä jäljellä ennen lomaa, jippii!!!! Ihanaa, päästä reissuun :)
Matkavaatteet alkaa olla katsottuna ja eka erä pesty tänään, lisää pyykin pesua luvassa huomenna. Nyt alkaa oikeasti jännittämään, mitä keliä kohteessa on! Olen tutkaillut säätä parin viikon ajan ja forecan mukaan lämmintä on ollut päälle 20 astetta ja aurinkoa tullut täydeltä terältä. Nyt kuitenkin on alkanut jo näkyä lähemmin lomasää ja juurikin sopivasti meikäläisen tuurilla lämpöennuste on tippunut n.17 asteeseen ja ennuste on puolipilvistä. Toivottavasti ei ennuste pidä paikkaansa! Laitanpa tänne kuvan ennusteesta, niin kuin viimekin vuonna ennen matkaa, jotta voin sitten vertailla matkan jälkeen ennusteen paikkansa pitävyyttä :)




sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kermainen pasta carbonara

Viikonlopun vietin kotikaupungissa siskoni luona, menipä taas aika huvassa. Ohjelmassa oli uuden kahvilan testausta, kampaamokäyntiä, viinin maistelua ja herkuttelua. Kaikkea kivoja tyttöjen juttuja siis!
Perjantaina siskoni oli järjestellyt meille valmiiksi tex mex salaatin, joka on kuulemma heillä perjantai-traditio. Pakko tehdä joskus itsekin!! Oli kyllä todella hyvää ja ihan kohtuu terveellistäkin :) Salaatin lehtien lisäksi salaatissa oli avokadoa, tomaattia, punasipulia, fajitas-maustettua kanaa ja minulle uutta tuttavuutta texmex juustoa. Ihanaa oli!!

Lauantaina meidän piti pitää intialainen ilta, mutta päivän mittaan alkoihin tehdä enemmän italialaista ruokaa, joten päädyimme  tekemään pasta carbonaraa, joka on erityisesti minun siskoni suosikkia! Hän tilaa tätä usein ulkomailla ollessaan ravintolassakin. Tällä kertaa tehtiin carbonara ihan "omasta päästä" ja täytyy sanoa kyllä, ettei ole koskaan onnistunut näin hyvin! Kuvaa minulla valitettavasti ei ole, kun oli niin kiire taas kerran syömään ettei kuvaa ehtinyt ottaa. Kunnon bloggaaja täällä. :)

Kermainen pasta carbonara ala avec Nina Major 

2 pakettia pekonia
sipulia reilusti (laitettiin 1,5 punasipulia)
4 dl kermaa
valkosipulia
parmesaania (raastoimme puolikkaan parmesaani kolmion, kannattaa satsata hyvään parmesaaniin!!)
suolaa, pippuria
Barilla spagettia

Ja näin se tehtiin: kuulota pieneksi silputut punasipulit voissa ja kaada sipulit lautaselle odottelemaan. Paista pieneksi leikatut pekonit pannulla sopivan kypsiksi ja lisää sipulit joukkoon. Lisää kerma ja hauduta miedolla lämmöllä. Laita pastat kiehumaan, kannattaa ehdottomasti käyttää laadukasta pastaa (esim. barilla). Kun pasta kuplii hieman ja alkaa keittyä kasaan, lisää joukkoon parmesaanit. Mausta suolalla ja pippurilla. Kannattaa maustaa kastike hyvin! 
Kun pasta on al dente, sekoita pasta ja kastike keskenään ja laita tarjolle isoon kulhoon. Tarjoile parmesaaniraasteen kera. Naminami! Tuli kyllä maukasta tästä eväksestä!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Reissufiilistelyä - Santa Cruz

Matka sen kuin lähenee, ensi viikon sunnuntaina on jo lähtö! Jaiks! Bikini kunnon viimeistely alkaa olla loppusuoralla, olen kyllä tyytyväinen itseeni, että olen saanut niin hyvin pidettyä alkuvuoden kiinni terveellisestä ruokavaliosta! Avainsana onnistumisessa on ollut säännöllinen ruokailu ja ruokailujen suunnittelu. Olen aina käynyt sunnuntaina ostamassa kerralla ruoat seuraavalle työviikolle ja niillä on sitten pärjättävä :)

No mutta sitten itseasiaan eli reissufiilistelyyn! Meikäläisen lempipuuha numero 1!
Olen surffaillut paljon Santa Cruz juttuja ja todella mielenkiitoiseen matkakohteeseen olemme menossa. Ihanalta, aidolta espanjalaiselta, suurelta kaupungilta Santa Cruz vaikuttaa:) Toivottavasti saamme aurinkoa reissulle. Listaan tähän kuvia, mitä reissulla haluan kokea!


Taberna Ramon - Tripadvisorissa äänestetty kaupungin toiseksi parhaaksi ravintolaksi! Paikallisten suosiossa, loistavia tapaksia. Can't hardly wait to get there!!
Vetäsin kouhot viinitilakäynnistä, toivottavasti päästään käymään viinitilalla. Bodegas Monje -viinitila järjestää myös juustotastingiä, se olisi testattava!

Playa Teresitas ja beach life ;)
Ihania terasseja puiden katveessa, tuolla näen niin itseni vetämässä bisseä ja vähän välipala tapaksia :)