Minulla ei ole ollut mitään suosikki-lasagne reseptiä, jota aina tekisin vaan pikemminkin olen aina joka kerta pyrkinyt tekemään hieman erilaisen lasagnen ja pyrkinyt löytämään oman suosikki reseptin. No tähän mennessä vielä ei ole ihan suosikki-peruslasagnea löytynyt mutta tänään lasagne verstaassani päästiin melko lähelle. Omppukin tykkäsi <3
Se millaisia ruokia lapsuudessa on syönyt vaikuttaa varmasti paljon siihen millaisesta ruuista tykkää sitten aikuisena. Äitini ei koskaan tehnyt lasagneen tomaattikastiketta, hän teki sen sijaan ihan perusjauhelihakastikkeen. Siitä lasagnesta opin pitämään ja tomaattikastike lasagnessa on tuntunut aina vähän vieraalta. Kuitenkin olen aina jonkin sortin tomaattikastikkeen lasagneeni pyrkinyt tekemään. Ainakaan sitä ei saa olla paljon, valkokastikkeen tulee näytellä pääosaa :)
Lasagne on yksi kaikkien aikojen lempiruoistani ja pari muuta versiota minulla on ässänä hihassa, joita teen silloin kun haluan tehdä jotain hyvää ruokaa joka onnistuu varmasti. Toinen on kanapestolasagne ja toinen vuohenjuustojauheliha lasagne
Herkkulasagne
400 gr nautasikajauhelihaa
1 punasipuli
1 prk Mutti tomaattimurskaa
50 gr voita
5 rkl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
1 parmesaanijuustokolmio raastettuna
12 lasagnelevyä
Silppua sipuli ja ruskista se kevyesti öljyssä. Siirrä sipulit lautaselle ja ruskista jauheliha. Kun jauheliha on ruskistunut lisää joukkoon punasipuli ja tomaattimurska. Mausta (suola, pippuri, timjami).
Anna jauhelihakastikkeen porista miedolla lämmöllä ja tee sillä välin valkokastike. Kasaa lasagne niin, että laita ensin jauhelihakastike, sitten valkokastiketta ja lopuksi hieman parmesaania. Säästä pinnalle vähän reilummin juustoa, niin lasagnelle saa ihanan kuorrutteen.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun käytin lasagnessa parmesaania ja kyllä toimii :)
LifestyleBlogissani kirjoittelen minua kiinnostavista aiheista *Herkuttelua*Sisustamista*Reseptejä*Matkustelua*Sporttailua*Laihduttamista*
tiistai 14. heinäkuuta 2015
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
DIY hipanema sandaalit
Ostin Santa Cruzin Primarkista muutaman euron perussandaalit, ihan vaan kun halvalla lähti! Mitään erikoista sandaaleissa ollut ulkonäöllisesti, joten päätin että tunetan niitä hieman hipanema tyyliin. Itseasiassa sain idiksen joitakin viikkoja sitten kun minulla oli koruinnostus ja värkkäilin rannekoruja, että niillähän voisi koristella myös sandaalit :)
Minulla oli tarkoitus tehdä näistä ihan överi koristellut, että olisin lisännyt vielä ystävyyskoru-punotun remmin ja sitten joku perusremmin helmillä, mutta en sitten enää jaksanut ;) Mutta voihan sitä koristelua jatkaa vaikka lomilla jos tuntuu, että intoa sitten riittääkin.
Kiinnitin korun usealla solmulla remmin juureen ja jatkoin sitten tuolla oranssilla narulla kieputusta niin, että kieputin narua remmin ja korun ympäri. Kiinnitys tuntuu ainakin tukevalta, saa nähdä kuinka kestää käytössä!

lauantai 11. heinäkuuta 2015
Matka fiilistelyä - Bodrum
Olen aina ajatellut, että Suomen kesä on niin mahtava, että en missään nimessä halua matkustaa kesäaikaan ulkomailla. Osittain tämän vuoksi esimerkiksi Kreetalla en ole koskaan käynyt.
No kesä 2015 muutti tämän käsityksen...
Tai siis mikä kesä???
Vettä on tullut lähes päivittäin, lämpöasteet on siinä 15 pinnassa eikä enkä ole päässyt viettämään yhtään aurinkoista kesäpäivää meidän veneelläkään vielä. Aaaarghhh!
Ainut mikä tässä on positiivista on se, että loma ei ole vielä alkanut, joten jospa ensi viikon jälkeen alkaisi vihdoin lämmetä täällä Kainuun korkeuksillakin. Ja jos ei lämpene, niin heinäkuun 30.7. lämpenee viimeistään: varasin nimittäin matkan Turkin Bodrumiin. Wuhuu! Aurinko, lämpö, merivesi ja hiekka, here we come
Tänä kesänä huonosta säästä johtuen, heinäkuun ja alku elokuun lomalähdöt oli melko tyyriitä. Kreikkaan olisin mieluiten matkannut, mutta Kreikan valuuttatilanteen vuoksi ajattelin, että parempi jättää väliin. Kroatia oli seuraavana mielessä, mutta näin lyhyellä varoitusajalla majoituksen saanti oli aika hankalaa, lentoja Norwegianilta olisi löytynyt kohtuu hintaan... Niinpä matkakohteeksi valikoitui Turkki ja Bodrum. :)
Alanyaan olisi päässyt halvemmalla, mutta kerran siellä käyneenä ei tarvitse toista kertaa mennä. Bodrumista olen lukenut paljon hyvää ja odotan matkalta todella paljon! Enää alle kolme viikkoa reissuun, ihan huippua!!!
Minulla on aina ennen reissua tapana tehdä matkafiilistely postausta, tässä vuorossa Bodrum fiilistelyt:
Semmoisia kuvatuksia, matkakuume alkoi kohoamaan jo reiluun neljään kymmeneen asteeseen kuvia etsiessä :)

Ravintoloista on ihanat näkymät merelle, meikä tykkää <3 |
Vähän romanttista! |
Mezejä pitää kyllä kokeilla, ne jäi viime reissulla maistamatta |
Bazaari |
Halikarnas ulkoilma yökerho, joka on Euroopan suurin. Tätä kokemusta ei voi jättää välistä ;) |
Semmoisia kuvatuksia, matkakuume alkoi kohoamaan jo reiluun neljään kymmeneen asteeseen kuvia etsiessä :)
maanantai 6. heinäkuuta 2015
Juusto ja nyhtöpossu sliderit
Lauantaina sain ruokavieraita kylään ja kun näin Lidlissä minihampurilaissämpylöitä, päätin heti että tarjoan vieraille slidereita! Olen joskus useita vuosia sitten syönyt aivan ihania, suussa sulavia slideita alkupalaksi Prahan TGI Fridaysissa, se oli aivan huippu alkupala! Näitä saisi olla Suomen ravintoloissakin enemmän tarjolla.
Sliderit eli suomeksi minihampurilaiset päätin tehdä kahdella eri täytteellä: cheddarjuustoperusburgerit sekä nyhtöpossu burgerit. Ja koska olen laiska kokki, valitsin nyhtöpossuun täytteeksi ihan Lidlin valmista nyhtöpossua, joka oli ihan ok mutta olisi kyllä kaivannut jotain maukkaampaa bbq-kastiketta. Paketin mukana tuli pussukka bbq-kastiketta, mutta sitä oli mielestäni ihan liian vähän.
Ennen kuin vieraat tuli, niin minua vähän stressasi, että miten saan kaiken just on time valmiiksi. En halunnut missään nimessä tarjota mitään kylmiä burgereita!! Mutta loppujen lopuksi ajoitus meni ihan nappiin ja sain väkerrettyä burgerit aika näppärästi tarjolle. Aloitin homman sillä, että laitoin pulled porkin uuniin ja sillä välin valmistin pihvit pellille ja laitoin kaikki kasvikset valmiiksi, että sain ne sitten näppärästi liukuhihna tuotantoa niputettua kasaan. Hamput kiinnitin hammastikuilla ja ilman niitä nämä ei olisi kyllä pysynyt kasassa!
Ja tässäpä tulee ohjeet :)
Cheddar cheese sliders (9 kpl)
400 gr naudan jauhelihaa (olisin ottanut sika-nautaa, mutta Lidlissä oli vaan tätä tarjolla...)
muutama ruokalusikallinen taco tuorejuustoa
mausteita maun mukaan
Cheddar juustoa
salaattia
etikka punasipulia (viipaloitua punasipulia, valkoviinietikkaa ja öljyä)
tomaattia
Auran paprika majoneesia
Valmista pihvitaikina sekoittamalla jauheliha, tuorejuusto ja mausteet. Muotoile taikinasta 9 pihviä ja paista pihvejä uunissa 200 asteessa n. kuutisen minuuttia. Riippuu vähän siitä, kuinka paksuja pihveistä tuli. Kun pihvit on otettu uunista, lisää pihveille cheddarjuusto viipaleet ja paista halkaistuja minihampurilaissämpylöitä paistinpannulla voissa muutama minuutti. Huom. tämä on ehdottomasti paras tapa valmistaa kaupan valmishamput! Sitten kokoa sliderit lisäämällä alakannen päälle pihvi, salaattia, tomaatti, sipuli ja loraus majoa. Sitten vaan kansi päälle ja hammastikulla homma kiinni.
Pulled pork sliders (12 kpl)
Paketti Lidlin pulled porkia
Paketti Lidlin coleslawta
etikka punasipulia
Auran paprika majoneesia
Valmista pulled pork paketin ohjeen mukaan. Kun liha on valmista revi se haarukoilla palasiksi. Paista kaupan valmiit minihampurilaissämpylät pannulla voissa. Lisää alakannen päälle pulled porkia, coleslawta ja majoneesia ja hammastikulla taas homma kiinni. Tämä olikin vähän helpompi setti valmistaa, mutta perus-cheddarjuusto slider vei voiton hampurilaiskisassa. :)
Toki tämä olisi ollut parempaa, jos ei asialla olisi ollut laiska kokki valmis pulled porkin ja valmis coleslawn kanssa. No mutta, aina ei ehdi kaikkea itse tekemään!
Valmiit sliderit! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)