lauantai 11. heinäkuuta 2015

Matka fiilistelyä - Bodrum

Olen aina ajatellut, että Suomen kesä on niin mahtava, että en missään nimessä halua matkustaa kesäaikaan ulkomailla. Osittain tämän vuoksi esimerkiksi Kreetalla en ole koskaan käynyt.
No kesä 2015 muutti tämän käsityksen...
Tai siis mikä kesä???
Vettä on tullut lähes päivittäin, lämpöasteet on siinä 15 pinnassa eikä enkä ole päässyt viettämään yhtään aurinkoista kesäpäivää meidän veneelläkään vielä. Aaaarghhh!
Ainut mikä tässä on positiivista on se, että loma ei ole vielä alkanut, joten jospa ensi viikon jälkeen alkaisi vihdoin lämmetä täällä Kainuun korkeuksillakin. Ja jos ei lämpene, niin heinäkuun 30.7. lämpenee viimeistään: varasin nimittäin matkan Turkin Bodrumiin. Wuhuu! Aurinko, lämpö, merivesi ja hiekka, here we come

Tänä kesänä huonosta säästä johtuen, heinäkuun ja alku elokuun lomalähdöt oli melko tyyriitä. Kreikkaan olisin mieluiten matkannut, mutta Kreikan valuuttatilanteen vuoksi ajattelin, että parempi jättää väliin. Kroatia oli seuraavana mielessä, mutta näin lyhyellä varoitusajalla majoituksen saanti oli aika hankalaa, lentoja Norwegianilta olisi löytynyt kohtuu hintaan... Niinpä matkakohteeksi valikoitui Turkki ja Bodrum. :)
Alanyaan olisi päässyt halvemmalla, mutta kerran siellä käyneenä ei tarvitse toista kertaa mennä. Bodrumista olen lukenut paljon hyvää ja odotan matkalta todella paljon!  Enää alle kolme viikkoa reissuun, ihan huippua!!!

Minulla on aina ennen reissua tapana tehdä matkafiilistely postausta, tässä vuorossa Bodrum fiilistelyt:

Rentoa tunnelmaa rannalla. Luin jostain blogista, että rannalla olevissa ravintoloissa on sohvia ja säkkituoleja, jonne voi mennä löhöilemään, kunhan tilailee jotain juomista/syömistä itselleen... Kuulostaa mukavalta :)



Ravintoloista on ihanat näkymät merelle, meikä tykkää <3


Vähän romanttista!

Mezejä pitää kyllä kokeilla, ne jäi viime reissulla maistamatta

Bazaari

Halikarnas ulkoilma yökerho, joka on Euroopan suurin. Tätä kokemusta ei voi jättää välistä ;)


Semmoisia kuvatuksia, matkakuume alkoi kohoamaan jo reiluun neljään kymmeneen asteeseen kuvia etsiessä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti