Palasin reissusta eilen ja tänään oli ensimmäinen työpäivä. Oli ihana loma: hyvää ruokaa, juomaa, aurinkoa, rentoutumista sekä kivoja kommelluksia.
Näin kulinaristina päällimmäisenä mielessä on tietenkin kaikki ihanat herkut...
Hotellimme sijaitsi Playa de las Americassa, Teneriffalla. Kohde oli kiva ja vilkas kaupunki, josta löytyi ruokapaikkoja moneen makuun ja budjettiin. Useampana iltana suuntasimme Los Christianosin naapurikaupunkiin, joka idyllinen, pieni kaupunki kapeine kujineen ja siellä oli paljon enemmän paikallisväestöä kuin Americasissa. Teen myös kohdepostauksen, kunhan ehdin, mutta nyt itse asiaan
Ravintokokemuksiin! Kävimme viikon aikana useammissa ravintoloissa, mutta olen koonnut tähän ainoastaan parhaat kokemukset, sellaiset joita voin suositella.
Monkey Bar & Grill (Americasin keskusta-alueella, Oasis ostoskeskuksessa)
Kävelimme toisena lomapäivänä Monkey Bar & Grillin ohi ja katsoin heti että tuonne haluan syömään! Ravintola oli kivasti sisustettu ja ruokalista houkutteleva, sinne menimmekin jo heti samana iltana. Edellispäivänä olin syönyt pihvin, joten päätin nyt ottaa jotain muuta. Valitsin tutun ja turvallisen vaihtoehdon eli Hampurilaisen. Hampurilaisen kaverina oli ranskalaiset sekä ketsuppimajodippi.
Oijoi, olipas se hyvää! Pekonit ja kaikki! Myös muut matkaseuralaiset pitivät ruuista, Omppu otti sisäfileepihvin ranskalaisilla perunoilla sekä sienikastikkeella, maistoin ruokaa hieman ja olipas se kyllä hyvää! Liha oli todella laadukkaan makuista.
Hintataso oli keskitasoa eli hieman Suomen hintoja halvempaa.
Perussettiä @ Monkey Bar & Grill |
Ompun pihvi, sienikastike ja perunamuussi @ Monkey Bar & Grill |
Los Christianosin Tapas ravintola sekä Italialainen Linares
Vierailimme useampaan otteeseen Los Christianosissa, josta pidin kovasti. Los Christianosissa oli todella hyviä ravintoloita, yhteenkään en pettynyt. Torstaina kävelimme Ompun kanssa Los Christianosiin päivällä, makailimme rannalla sekä kiertelimme pieniä kujia. Pysähdyimme olusille ja pieniin putikkeihin. Alkoi jo vähän hiukoa ja eteemme sattui ihana, pieni tapasravintola, johon päätimme jäädä syömään. Paikka oli uusi, enkä muista ollenkaan sen nimeä. Lisään sen myöhemmin, mikäli saan nimen kaivettua! Ravintolasta oli saatavilla tapasmenu, mutta siihen ei kuulunut kovin mieluisia tapaksia, joten päätimme ottaa tapaksia listalta.
Maiston ensimmäistä kertaa suolaisia Kanarian perunoita - ryppypottuja. Perunat tarjoiltiin punaisen ja vihreän mojo kastikkeen kera, kastike jakoi mielipiteet. Minä tykkäsin tulisemmasta punaisesta ja omppu vihreästä. Tuumimme, että perunat olivat miltei paras tapasravintolan anneista! Otimme myös toisen peruna-annoksen, johon kuului makkaraa, juustoraastetta, majoa ja ketsuppia - ristimme nämä rapulaperunoiksi ;) Kinkkukroketit, yleensä minun lempparit, olivat täällä vähän liian löysiä. Harmi! Katkaravut olivat tulisen kuumia ja niissä oli sopivasti valkosipulia minun makuuni, eli ei liikaa! Otimme myös lihapullia, jotka sulivat suuhun ja niiden tomaattikastike oli aivan suussa sulavaa! Lusikoin kastikkeen paljaaltaan suuhuni. Sorry, blogini lukijat mutta lihapullat eivät ehtineet kuvaan. Hintataso oli edullinen.
Linares ravintola sijaitsi pääkadulla, kun Los Christianoksen pääaukiolta (jossa on kirkko) lähtee kävelemään rantaan päin, niin Linares ravintola sijaitsee kadun varressa. Ravintola sijaitsee tosiaan ihan pääkadulla ja vilkkaimman turistikadun varrella, joten ravintolasta ei ollut suuria odotuksia... Ruoka kuitenkin yllätti ja oli todella maistuvaa! Otin Cannolloni annoksen, joka suli suuhun! Siinä oli sopivasti kastiketta ja maut kohdillaan, todella maistuvaa. Harmi vaan, etten muistanut ottaa kuvaa annoksestani :( Kyytipoikana minulla oli piccolo pullollinen hyvää espanjalaista valkoviiniä.
Chill Out (Los Christianosin ja Playa de Las Americasin välinen rantakatu)
Chill Out ravintolaan yritimme mennä jo keskiviikkoiltana, mutta paikka oli varattu täyteen! Se sekä sisäänheittäjien puuttuminen kertoi siitä, että ravintolaan on pakko päästä syömään. Onnistuimme viimeisenä iltana saamaan pöydän, kun menimme sinne hieman aiemmin, n. kuuden jälkeen. Pöytää emme olleet varanneet vaan otimme riskin. Niin kuin aiemmin olen sanonut, niin haluan aina lomalla käydä viimeisen illan kunniaksi syömässä hyvässä ravintolassa ja tällä kertaa ravintola oli reissun parasta antia.
Pääruoaksi otin naudan sisäfileetä, joka tarjoiltiin valkosipuliperunoiden ja wokkikasvisten kera. Valitsin kastikkeeksi runsaasta kastikemenusta roquefort kastikkeen. NA-MI! Pihvi meni suoraan TOP3:seen pihvikokemuslistallani ja kyllä on niin että hyvästä pihvistä maksaa mielellään vähän enemmän. Otimme myös jälkiruoat ja jälkiruokamenuu olikin aika erikoinen. Se ei nimittäin ollutkaan mikään paperinen menu vaan tarjoilija toi jälkiruokavaunun, jossa oli esillä jälkiruoat. Ihana idea! Otimme ompun kanssa suklaakakun puoliksi sekä cappucinot.
Ihania makumuistoja jäi Espanjasta... Toivottavasti pääsen pian uudelleen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti