Eilinen dieettipäivä meni ihan kivasti, illalla ei ollut kumma kyllä näläntunnetta ollenkaan eikä repsahduksia tullut lukuunottamatta maitokahvia. Tänä aamuna jännitti mennä vaa'alle, paino oli 65.5 kg eli -1.2 kg eilisestä! Mitääähh! Vautsi mikä pudotus, olinpa kyllä tyytyväinen.
No tämän päivän menuu oli sitten tälläinen, aamupalana oli siis taas se puolikas greippi
2. PÄIVÄ
Lounas: noin 200 g broilerinlihaa, salaattia ja 1 ½ dl tomaattimehua.Päivällinen: kukkakaalia ja kurkkua, kumpaakin noin 1 ½ dl, ja 170 g vihreitä papuja. Jälkiruoaksi ananastaomassa liemessään.
Tämän päivän haaste oli iltapäivä välipalan puutteessa. Tai siis join kyllä tomaattimehun iltapäivällä, mutta ei sitä oikein välipalaksi voi sanoa ja se oli pa-haaaa! Niinpä sattui pieni lipsahdus ja söin muutaman lusikallisen mysliä.
Pavut maustoin mustapippurilla, kukkakaalia en jaksanut keittää. Oli ihan ok! Parempi kuin eilinen papukananmuna -setti. Iltapalana n. 19 aikaa söin kurkut ja ananasta n. puoli purkkia.
Illalla kävin reisivatsapakara -jumpassa ja tein käsitreenin salilla, hyvin jaksoin tehdä eikä tuntunut että energia loppuun. Pumppiin en kuitenkaan uskaltautunut.
Nyt kyllä jännittää taas mitä se vaaka näyttää huomenna ;) Palaan siis huomenna taas asioihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti