Vuohenjuusto jauheliha lasagne
6 annosta
- 9 lasagnelevyä
Tomaattikastike
- 500 g luomu tomaatteja
- 4 dl vettä
- ripaus suolaa, sokeria ja rouhittua mustapippuria
Jauhelihaseos
- 400 g nauta-sikajauhelihaa
- mausteita oman maun mukaan
Vuohenjuustokastike
- 1 prk (150 g) pehmeää vuohenjuustoa
- 4 dl kuohukermaa
- mausteita oman maun mukaan
Lisäksi
- juustoraastetta
- (sinihomejuustoa ollaan joskus myös lisätty eli silloin tästä on tullut kolmen juuston lasagne. Ei huono!)
Valmista tomaattikastike. Pese ja kuutioi tomaatit ja lisää kattilaan muiden ainesten kanssa, jätä matalalle lämmölle tekeytymään sillä aikaa kun jatkat muiden osien valmistuksen kanssa.
Kypsennä ja mausta jauheliha pannulla.
Sekoita juustokastikkeen ainekset keskenään.
Kokoa lasagne voideltuun suorakaiteen muotoiseen uunivuokaan. Kaada pohjalle tomaattikastiketta ja nosta päälle n. 3 lasagnelevyä. Levitä päälle kerros jauhelihaa, tomaattikastiketta, juustokastiketta ja -raastetta. Toista sama 3 kertaa niin, että pinnalle tulee juustokastiketta ja -raastetta.
Kypsennä 175 °C uunissa n. 50 min.
Ja ääntä kohti!
Uuniin menossa! |
Valmista! Täytyy malttaa hetki vielä että tämä herkku vetäytyy ja sitten odottelemaan pian tulevaa ähkyä! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti