sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Igorin kana

Siis nam.
Siinäpä esittely tälle ruoalle :)
Kyseessä 1 vuoden 2014 blogeissa kiertäneistä reseptivillityksestä ja voi sanoa että toimii!


Resepti on peräisin Peggyn pieni punainen keittiö -blogista.

Kanaa Igorin tapaan
800 gr kanan filettä (maustoin fileet suolalla ja broilerimausteella)
1 punainen paprika suikaloituna
1 keltainen paprika suikaloituna
2 isoa sipulia kuutioituna
3 valkosipulin kynttä pilkottuna
70 g tomaattipyrettä
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
2 dl kanalientä
350 g smetanaa
1 kuutioitu maustekurkku, ripottele juuri ennen uuniin menoa
mustapippuria myllystä


Kuullota pannussa paprikat ja sipulit.
Lisää joukkoon tomaattipyre, suola, sokeri, pippuri, persilja ja kanaliemi.
Lisää smetana joukkoon ja sekoita. Anna kastikkeen saostua muutama minuutti.
Paista kanan fileet nopeasti kuumalla pannulla, niin että saa kauniin värin.
Asettele fileet vuokaan ja kaada kastike fileiden päälle, niin että ne peittyvät.
Laita uuniin 175 asteeseen, noin 30 minuutiksi.
Tarjoile riisin, pastan tai perunoiden kavereina!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti