ja sitten kohti Teneriffaa! Ihanaa, töissä on ollut kiirettä, joten pikku breikki tulee kyllä juuri oikeaan saumaan. Eilen kävin treenaamassa, kävin puolen tunnin step aerobic tunnilla, joka on mielestäni kiva ja tehokas perustunti. Helppoa askellusta, eikä mitään monimutkaisuuksia, taatusti tehokasta! Stepin jälkeen testasin vielä keskivartaloa kehittävän Les Millsin CxWorx tunnin, josta taisi tulla uusi suosikkini!
Olen kerran käynyt kokeilemassa tuntia, siitä on varmaankin vuosi jo aikaa...? Mutta en silloin pitänyt tunnista lainkaan, koin sen jotenkin hankalaksi. Ehkäpä nyt on käyttäjäystävällisempi ohjelma tai olen kehittynyt, mutta hyvin pysyin mukana. Tunnin tarkoituksena on vahvistaa keskikehoa monipuolisesti painoja ja kuminauhoja apuna käyttäen. Tuntiin ei sisälly aerobista osuutta vaan ainoastaan lihaskuntoa, joita tehtiinkin monipuolisesti mm. yhden jalan kyykkyä ja kulmasoutua, myös muut kuin keskivartalolihakset pääsivät siis töihin. Minä tykkäsin! Eritoten vatsalihasliikkeet olivat monipuolisia, perinteinen lankku oli edustettuna muutamassa piisissä. Liikkeet tuntui haastavilta näin aluksi, mutta ohjaajakin sanoi että vaatii useamman käyntikerran jotta liikkeet tulevat tutuiksi ja treenistä saa parhaat tehot irti.
Me like! Ehkäpä tästä tulee uusi lisäys minun vakkaritunteihin, kiva! VPR onkin alkanut jo vähän kyllästyttää ja on aina niin täynnä...
Nyt on tosiaan enää 5 yötä reissuun, kohta pitäisi alkaa pakkaamaankin! Katselin jo vähän alustavasti mitä pakkailen mukaan ja huomasin/muistin, että minulla ei ole mitään kivaa kesämekkoa! Iiiks!
Iski vähän masista, kun kävin tsekkaamassa sääennustetta. Tokkiisa oli tiedossa, että tammihelmikuussa sää voi olla kanarialla epävakainen, mutta että +17..? Toivottavasti ilmat olisi lämpimmät kuin mitä ennustetaan!
Kyllä siellä arska paistaa! Sitten viimestään ku muutaman oluen nauttii :)
VastaaPoista